Integroitua äänenvahvistinta kutsutaan asetetuksi menestykseksi. Integroidun vahvistimen tehtävänä on vahvistaa etupiirin lähettämän heikon sähköisen signaalin tehoa ja tuottaa riittävän suuri virta kuljettamaan kaiutinta elektroakustisen muunnoksen suorittamiseksi. Integroitua vahvistinta käytetään laajalti erilaisissa äänen tehovahvistinpiireissä yksinkertaisen oheispiirin ja kätevän virheenkorjauksen vuoksi.

Yleisimmin käytettyjä sarjoja ovat LM386, TDA2030, LM1875, LM3886 ja muut mallit. Integroidun vahvistimen lähtöteho vaihtelee satoista milliwateista (mW) satoihin watteihin (W). Lähtötehon mukaan se voidaan jakaa pieniin, keskisuuriin ja suuritehoisiin vahvistimiin; tehovahvistinputken käyttötilan mukaan se voidaan jakaa luokkaan A (A luokka), luokkaan B (luokka B), luokkaan A ja B (luokka AB), luokkaan C (luokka C) ja luokkaan D (luokka) D). Luokan A tehovahvistimilla on pieni vääristymä, mutta heikko hyötysuhde, noin 50%, ja suuri tehohäviö. Niitä käytetään yleensä huippuluokan kodinkoneissa. Luokan B tehovahvistimilla on korkeampi hyötysuhde, noin 78%, mutta haittana on, että ne ovat alttiita ristivääristymille. Luokan A ja B vahvistimilla on A-luokan vahvistimien hyvän äänenlaadun ja korkean hyötysuhteen edut, ja niitä käytetään laajalti koti-, ammatti- ja autojärjestelmissä. Luokan C tehovahvistimia on vähemmän, koska se on erittäin suurella vääristymällä varustettu tehovahvistin, joka soveltuu vain viestintätarkoituksiin. Luokan D audiotehovahvistinta kutsutaan myös digitaaliseksi vahvistimeksi. Etuna on, että hyötysuhde on korkein, virtalähdettä voidaan vähentää eikä melkein tuota lämpöä. Siksi ei tarvita suurta patteria. Rungon tilavuus ja laatu vähenevät merkittävästi. Teoriassa vääristymä on pieni ja lineaarisuus on hyvä. Tällaisen tehovahvistimen työ on monimutkaista, eikä hinta ole halpa.

Tehovahvistinta kutsutaan lyhyesti tehovahvistimeksi, ja sen tarkoituksena on tarjota kuormalle riittävän suuri virransiirtokyky tehovahvistuksen saavuttamiseksi. Luokan D tehovahvistin toimii on-off-tilassa. Teoriassa se ei vaadi lepovirtaa ja sillä on korkea hyötysuhde.

Siniaaltoäänen tulosignaali ja kolmion muotoinen aaltosignaali, jolla on paljon korkeampi taajuus, moduloidaan vertailijan avulla PWM-modulointisignaalin saamiseksi, jonka toimintajakso on verrannollinen tulosignaalin amplitudiin. PWM-modulointisignaali ajaa lähtöputkea toimimaan on-off-tilassa. Putken ulostulopää saa lähtösignaalin vakiotoimintajaksolla. Lähtösignaalin amplitudi on virtalähdejännite ja sillä on vahva virransiirtokyky. Signaalimodulaation jälkeen lähtösignaali sisältää sekä tulosignaalin että moduloidun kolmion aallon peruskomponentit sekä niiden korkeammat yliaallot ja niiden yhdistelmät. LC-alipäästösuodatuksen jälkeen lähtösignaalin suurtaajuiset komponentit suodatetaan pois ja kuormalle saadaan matalataajuinen signaali, jolla on sama taajuus ja amplitudi kuin alkuperäisellä audiosignaalilla.